perjantai 11. huhtikuuta 2014

Onko käsin tehty käsin tehtyä, jos ei ole virhettä mukana?

Selailen mielelläni Facebookin eri käsityöryhmissä muiden lataamia toinen toistaan upeampia kuvia tekemistään töistä, mutta myös mielenkiinnolla seuraan aloittelijoiden töitä ja heidän kehittymistään.

Tuntuu, että kaikille näille on yhteistä se, ettei niissä näy virheitä. Tai ainakaan niistä ei mainita ;) Suhtaudun itsekin kriittisesti virheisiin ja minulla on tälläkin hetkellä keskeneräisenä mohairlangasta huivi. Käsiala kun on sellainen, ettei tuolla langalla tehtyjä pureta. Tein niin monta virhettä, että alkoi todella pänniä. Edellispäivänä pilasin SVY-työni, joka oli jo viimeistelyä vaille valmis. Suutuin itselleni niin kovin, että heitin sen samantien roskiin. Vein se vielä kaikenlisäksi naapurin roskikseen, etten vaan tule katumapäälle ja hakemaan sitä pois.

Istahdin sitten sohvalle selailemaan äidiltä saamaani Kauneimmat käsityöt -lehden uusinta numeroa. Olin jo aikaisemmin siitä ohimennen sivuja käännellyt ja yksi kuva oli jo tuolloin herättänyt jotain outoa kutinaa. Pysähdyin sille sivulle uudelleen. Ja siinä se oli. Virhe!!! Käsityölehden kuvassa! Ihanaa, näitä sattuu muillekin!!! Ja vielä lehdessä!

Kyllä helpotti. Käsityölehden kuvassa näkyy virhe. Jos meikäläisen mohairhuvissa onkin muutama silmukka väärässä paikassa, niin ne ei siitä pöyheydestä erotu. Nämä ovat käsityötä parhaimmillaan!

Tähän on pakko kyllä todeta, että nykyihmiset taitavat olla kovin kriittisiä kaikissa tekemisissään. Päivänä eräänä kotiin tullessa edelläni junasta poistui vanhempi mies vetolaukun kanssa ja pysähtyi vajaan metrin päähän ovesta. Mielessäni ajattelin, että "tyypillistä suomalaista toimintaa", mutta tyydyin hiljaa pujottelemaan reppuni kanssa ohi. Odotellessani kyytiä aseman pihalla näin vartijan hinaavan tuota vetolaukkua ja ohjasi tuota miestä käsikynkkää. Miehen toisessa kädessä oli valkoinen keppi.

Haaste

Facebookin Vilkasta virkkausta -ryhmässä päätettiin ottaa "kesäksi valmis" -haaste, jossa puolisot ovat lujilla!
(Kuva on kopioitu ryhmän seinältä)

Rakastani hieman helpottaa ajatus, että valitsemani lanka sentään näyttää hieman farkkumaiselta. Tummempaa sävyä olisin halunnut, mutta se oli loppu ja uutta olisi joutunut odottamaan kuukauden päivät...

1 kommentti:

  1. Kyllä niitä virheitä sattuu ihan jokaiselle, se on inhimillistä :) Kukaan ei ole niin täydellinen, ettei sellaista sattuisi.

    VastaaPoista