keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ei päivää ilman...

Tänään olen ollut tuottelias. Käsitöille on aikaa rajallisesti, mutta tänään sain jostain virtaa päätellä kaksi KyJy-työtä. Täällä on lista ja täällä kuvat.

Tawashit lähtevät kesälahjoina tyttären päiväkodin hoitajille.
En vain oikein osaa panostaa paketointiin. No, se annettakoon minulle anteeksi, koska ajatushan on tärkein. Ja sitähän tässä on taas ollut liikkeellä roppakaupalla :)

Nyt on puikoilla Wingspan. Olen jo pitkään sitä himoinnut ja nyt sen teen. Pitänee heilauttaa puikoille myös ainakin yhdet junasukat, että pikkumies saa ne ennen talvea. Eikös se seuraa heti näin syksyn perään?

Olin jo ihan varma, että eilinen raekuuro oli kuolinisku petunioilleni, mutta niin ne vain edelleen rehottavat, kuin ei olisi mitään rakeita tullutkaan. Västäräkki tuli keikistelemään parvekkeen kaiteelle. Sillä on kaikki höyhenet törröllään ja kaulaa ei näy ollenkaan. Seisoo vielä hassusti yhdellä jalalla. Onkohan silläkin kylmä? Harmi, että kamera on taas toisaalla. En saa kännykällä hyvää kuvaa näin kaukaa.

5:2 päiväkirja siirtyy omaan blogiin

Jatkossa tuo 5:2 päiväkirja tulee olemaan omassa blogissaan. Löydät sen täältä :) Jätän kuitenkin vanhat päiväkirjamerkinnät vielä tänne näkösälle, vaikka olekin ne jo uuteen blogiin käynyt siirtämässä.

Vielä on tehtävä uusi päiväkirjamerkintä ja sitten kutsuu sohva sekä KyJy-haaste ;)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mikä kesä!?

Kolea ja kalsea keskikesän juhla tulossa. Tähän vuoteen tuntuu sopivan hyvin se lausahdus, että Suomessa on 3 kuukautta kylmää ja 9 kuukautta prkleen kylmää... Anteeksi ruma sana :)

Kylmästä huolimatta näyttää parvekkeeni kukkaloisto oikein hyvinvoivalta. Samoin hyvin näyttää voivan isin chili! Se kasvaa amppeliruukussa, muttei tällä hetkellä ole roikkumassa. Pelkäsin, että tuuli pudottaa sen...




Ensimmäistä kertaa ollaan tällaista kokeilemassa ja eilen tehdyn tarkistuksen perusteella sieltä näyttäisi olevan jotain tulossakin, kuten kuvista näkyy!!! Laatu ei ole paras mahdollinen, siis kuvassa. Chilistä odotetaan erittäin laadukasta, joskin ehkä vähäistä, satoa :D

Tyttären hoitopaikassa on kaksi hoitajaa lähdössä kesän jälkeen jatkamaan muualla, joten pitihän sitä kiitoslahjat tehdä. Ja mikä sen mukavampaa kuin saunahunaja, palasaippua ja virkattu tawashi! Vähänkö nauroin noita ruskeita pesuohjelappuja, kun sain ne kiinnitettyä. Ne tuli tehtyä vähän "vinkula-vinkula"... No, käsityö, käsityö ;)



Tuo tawashi on vielä kaiken lisäksi erittäin helppo tehdä. Ohjeen, ja ihan opastuskuvien kanssa, löytää esimerkiksi Punomon sivuilta. Sieltä löytyy hyviä perusohjeita (kuten erilaiset silmukat) myös aloitteleville virkkaajille.

Toivottelen teille kaikille hyvää juhannusta Valvomon Mikä kesä -biisin tahtiin!


"Tästä kesä voi alkaa, nosta tanssija jalkaa,
kohta pääsee rytmiin, hypnoosiin ja transsiin.
Päättymättömät illat, polttamattomat sillat,
aamuhetken taikaa, keskikesän aikaa."

PS. Huomenna se sitten viimeinkin alkaa! Ja tällä kertaa ihan aikuisten oikeasti huomenna :D Meinasin ottaa varaslähdön...