KVG

Olen viimeaikoina useamman kerran miettinyt onnistunutta viestintää. Internet on pullollaan tietoa ja "tietoa" näitä kaipaaville. Omatoimiseen tiedon hakuun kannustetaan jo alakoulusta lähtien. Usein kuitenkin unohdetaan kertoa, miten löydettyyn tietoon tulisi suhtautua. Onko tieto virallisesta lähteestä, uutinen, artikkeli vai pelkästään keskustelupalstalta poimittua? Ohjaako tieton tuottajan intressit viestinnän sävyä tai vaikuttaako siihen jokin poliittinen, uskonnollinen tai muu elämänkatsomuksellinen vakaumus?

Asiantuntijuus on hankalaa aikana, jolloin tällainen tiedon tulva vyöryy ylitsemme. Somessa jaetaan kokemuksia sekä kommentteja. Aikaisempi "Se on totta, kun se on sanomalehdessä" on muuttunut muotoon "Se on totta, kun se on Googlessa". Tieto lisää tuskaa, mutta kyllä vielä enemmän lisää tuskaa tieto, joka on irrallista tai ei sovellu johonkin tiettyyn tapaukseen.

Luin viime viikolla Kotilieden artikkelia perheestä, jossa tytöllä todettiin aivokasvain. Neurokirurgi oli kieltänyt perheeltä aiheen googlaamisen sillä perusteella, että keskustelupalstat ovat täynnä kauhukertomuksia. Löytäisinpä itse joskus samanlaista rohkeutta!

Parhaimmillaan viestintä on vuorovaikutusta. Asiantuntija ei "briljeeraa sekundäärisillä argumenteilla" vaan osaa kertoa asiansa selvällä suomen kielellä ja siten, että kuulijat ymmärtävät vähintään itseään koskevan osan ja mielellään muutakin. Ihannetapauksissa asiaanvihkiytymätön henkilö ymmärtää koko viestin sisällön. Jos viestintä on vuorovaikutusta, niin miten se varmistetaan? Useimmissa tapauksissa sitä ei pystykään varmistamaan, koska tämä edellyttäisi katsekontaktia tai ainakin puheyhteyttä.

Isoisäni tapasi sanoa, että "peli on menetetty, jos joutuu ääntään korottamaan". Totta. Ääntä korottamalla antaa signaalin aggressiivisuudesta, jolloin viestinnältäkin putoaa pohja. Useat luennoitsijatkin ovat tässä vuosien mittaan valitelleet, ettei ääni kestä, kun joutuu sitä korottamaan päästäkseen kuuntelijoiden keskustelun päälle. Harvempi heistä on ajatellut, että laskemalla omaa ääntään lähes kuiskauksen tasolle, laskee myös keskustelun äänitaso. Jollei muuten saavuteta haluttua äänitasoa, niin luennoitsijan seistessä hiljaa paikallaan saadaan saliinkin suhteellisen nopeasti hiljaista. Eihän kukaan meistä halua koko salillisen kuulevan näitä keskusteluja...

Yrittänyttä ei laiteta!

Jostain kumman syystä Blogger ei ole suostunut minun kanssani yhteistyöhön. En ole saanut julkaistua mitään eikä ongelma ole poistunut vaikka olen yrittänyt Explorerin sijaan Chromella. Samaa ongelmaa on kuulemma ollut muillakin.

Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, niin piti sitten kehittää itselle uutta huvia. Tosin se on kyllä terveellistäkin. Tässä juuri rypistelen ensimmäisen paastopäivän loppupuolella. Aloitin siis tänään 5:2-pätkäpaaston. Naisella pitää olla jotain salaisuuksia, joten strategisia mittoja en ala täällä kertoilemaan, mutta muuten kyllä tulen raportoimaan edistymisestä. Tulen kirjoittamaan jonkinlaista päiväkirjaakin, josta osia julkaisen täällä. Katsotaan nyt kuitenkin, miten tämä tästä lähtee liikkeelle.  

Hiljaiseloa

Iski aivan mahdoton umpisolmu, eikä tullut pitkään aikaan kirjoitettua mitään. Taannoisen Facebookin arkikuvahaasteen pohjalta ystäväni kehui otteitani rakennusterveyteen liittyvien asioiden saralla. Hän toivoi, että kirjoittaisin aiheesta enemmänkin... Ja tästä johtui jumitus, joka osittain jatkuu edelleen. 

Päässä vain pyörii ajatus, että mitä ihmettä osaisin asiasta kirjoittaa ja miten. Mikä olisi kiinnostavaa? Tai mikä olisi tarpeellista? 

Juttuvinkkejä otetaan siis vastaan!